...kun putos puusta oli maito mjölkkiä.
Jatkan tässä edellisen postaukseni kommenttikeskustelua.
Kannatan vapaata kilpailua ja monipuolista valinnanvaraa. Suomessa kaupan keskusliikkeiden rooli tässä on varsin ongelmallinen. Ne saavat poliitikoilta parhaat omat tontit ja pystyvät toimimaan Spondan ja Cityconin pienyrittäjiä sortavissa liikekeskuksissa. Ne ottavat tavaravalikoimaansa vain sellaisten suuryritysten tuotteita, jotka voivat maksaa erilaisia kynnysrahoja kaupan hyllylle pääsystään. S- ja K-ryhmä siis tuhoavat paikalliset pienyrittäjät sekä teollisuuden että kaupan puolelta.
Arla-Elanto maitokeskustelussa kyse on enemmän tästä kuin kansallistunteesta. Jälkimmäistä ovat lähinnä esitelleet ne, joille se suomalaisuuden ja suomalaisen tuotannon vastustaminen on itsetarkoitus (kuten Jarkko Tontti, virh., Ekonomi-lehti).
Maataloustuet ovat sitten kokonaan eri asia. Kriittinen keskustelu niistä on perusteltua ja paikallaan. Käytännön toimiin tukien purkamisessa päästään varmaan heti, kun alan markkinajohtaja Ranska näyttää mallia...:)
Toki Suomi voi halutessaan yksipuolisesti palata huoltovarmuudessa 1860-luvun tasolle. Omat esi-isäni, itäsuomalaiset kauppiasveljekset upporikastuivat v. 1867-68 nälänhädän yhteydessä, kun toivat viljaa Etelä-Venäjältä ja Ukrainasta Suomeen. (Mulla ei ole perintörahoja. Bolsevikit sosialisoivat v. 1917 Pietarin-sukuhaaran teräsvalimon ja Kansallispankki Säynätsalon tehtaat 1930-luvulla. Prkl.)
Järjestölehdistä seuraavassa postauksessani...
|
2 kommenttia
|



